perjantai 2. marraskuuta 2012

Sateista perjantaita

Meillä on satanut vettä koko päivän.Päätettiin että ei lähdetä uhmaamaan sadetta vaan puuhaillaan ihan sisällä vain.
Melkoisen kriisin sai aikaan eteisen katosta roikkuva hämähäkki joka siis vain roikkui silmien korkeudella eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen mihinkään suuntaan.
Kyllä!Minä PELKÄÄN hämähäkkejä! Siis todella pelkään!
Miksi hämähäkkejä pitää olla olemassa?Mitä hyötyä niistä on?
Olin menossa hakemaan vaippaa kun yhtäkkiä näin edessäni, siis ihan kymmenen sentin päässä, roikkuvan jotain.Pikainen väistöliike, pysähtyminen, kääntyminen ja tarkempi tarkastelu, sitten puistatus ja paniikki. HÄMÄHÄKKI!!
Mitä voi tehdä katosta roikkuvalle yökötykselle? Mitä se siinä roikkuu?
Siis minä en ainakaan uskalla mennä semmosen lähellekään!
Kiersin sen siis kaukaa ja jätin killumaan paikalleen.
Kyttäsin sitä hetken,puuhailin taas jotain ja kyttäsin taas..
Aina kun katsoin sitä se ei liikkunut mihinkään.Heti kun en katsonut, se oli aina mennyt joko vähän ylöspäin (se parempi vaihtoehto) tai tullut alaspäin (se karmeampi vaihtoehto..)
Tätä jatkui muutaman tunnin, kunnes se katosi.
Viimeinen havainto siitä oli menossa ylöspäin, joten kai se johonkin kattokoloseen meni..
Puistattaa vaan ajatuskin että siellä se jossain on. Hrrrrrrr........
Toivon todella ettei tavata enää!!
 

Mutta nyt siis iloisempiin aiheisiin..
1000 kävijän raja on rikkoutunut! ♥ onnea blogi,onnea meille kaikille!
Tuntuu valtavalta määrältä käyntejä, varsinkin kun ensin ajattelin että hyvä jos muutama kymmenen ihmistä edes löytäisi tiensä tänne. :)
Marraskuun alkamisen myötä alkaa myös toinen kuukauteni "bloggaajana".
Itselleni kulunut kuukausi on ollut jännittävä, antoisa ja mielenkiintoinen.
Aluksi muokkasin ja muokkasin muokkaamasta päästyäni kaikkia kirjoituksiani enkä millään meinannut saada niistä julkaisukelpoisia. :) Nyt olen jo oppinut hölläämään, koska tahdon että kuvat sekä tekstit ovat aitoja, tulevat suoraan sydämestä.
Kuinka minä,joka olen luonteeltani sählääjä, malttamaton, suurpiirteinen ja erittäin herkästi innostuva, inspiroituva ja toivottavasti hyvällä tavalla vähän kajahtanut, voisinkaan pitää mitään muunlaista blogia kuin tällaista.
Minun blogini ei voisi koskaan olla ihan loppuun asti mietitty.Ei, koska ehdin painaa entteriä ennenkuin ehdin edes ajatella lausetta loppuun..Minun blogini ei voisi koskaan olla todella hienostunut, selkeälinjainen ja siisti, ei vaikka kuinka haluaisin, koska blogini kertoo elämästä, joka on minun näköinen, ja minun näköiseni elämä on aina hieman rosoinen. Sieltä tai täältä, ei koskaan täysin tasainen, omanlainen. ♥
Muokkasin hieman ulkoasuakin merkkipaalun kunniaksi, toivottavasti pidätte siitä!
Palautetta voi, saa ja pitääkin antaa! Myös kommenteista ilahtuisin kovasti! :)

Hyvillä mielin jatkan tänne kirjoittelua, ja toivottavasti pysytte mukana vielä monenmonta kuukautta!
Jonkinlaista arvontaakin olen suunnitellut.Se tulee jossain vaiheessa kunhan keksin mitä arvotaan. :D

Minä lähden kohta viemään muksut hoitoon hetkeksi ja mennään ukkokullan kanssa sinne syömään.Illalla sitten kunhan saadaan lapset nukkumaan aion rentoutua fazerin sinisen ja hömppälehden kanssa.
Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille!









2 kommenttia:

  1. Olen kanssasi täysin samaa mieltä noista hämähäkeistä.
    Blogisi on niin herskyvää tekstiä että tähän on jäänyt "koukkuun"..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että olet tykännyt lukea sepustuksiani. :)
      Mukavaa tietää että on ihan vakkarilukijoitakin etten ihan yksikseni täällä höpise. :D

      Poista